Tietoja minusta

Olen taiteilija ja pelinkehittäjä. Taiteessa kiinnostukseni jakautuu kuvataiteen, animaation ja musiikin alueille – minua kiinnostaa siis tunnelmat ja niiden luominen. Niitä voi luoda monilla eri tavoilla, ja parhaiten useamman kuin yhden taiteen osa-alueen yhdistelmänä.

Pelien tekemistä olen aloittanut jo lapsena. Opettelin itse ohjelmointia, mutta lopulta opiskelin siitä ammatin. Kuitenkin tässä pätee sama kuin taiteen tekemisessä, eli useamman osa-alueen hallitseminen antaa parhaat mahdollisuudet pelien tekemiseen ja sitä kautta tunnelmien välittämiseen.

Minua kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti taidepelien tekeminen ja sen tutkiminen, mikä tekee peleistä taidetta ja milloin ne ovat enemmän pelkkää viihdettä.

Tämä on puhtaasti henkilökohtainen taideblogini, jossa tulen esittelemään taideprojektejani laidasta laitaan. Tulossa on myös ohjeita, joilla sinäkin, arvoisa lukijani, pääset taiteen tekemisen makuun. 🙂